SYYSRETRKI SÖDERSKÄRIIN 19.9.2020

16.09.2020

PSLY järjestää tänäkin vuona perinteisen syysretken Söderskärille lauantaina 19.9.2020. Lähtö Kalkkirannasta klo 7.00 ja paluu Kalkkirantaan iltapäivällä (noin klo 14-15).

Retki järjestetään koronavirustilanteen sekä yleisten suositusten ja määräysten mukaisesti noudattaen BirdLifen yleisohjeita:

- Retki pidetään pienimuotoisina, joten retkelle otetaan tällä kertaa mukaan korkeintaan 10 retkeläistä.

- Koronavirustilanteen muuttuessa tapahtuma voidaan joutua perumaan lyhyelläkin varoitusajalla. Retkellä on myös säävaraus.

- Mahdollisesta peruutuksesta ilmoitetaan Corvus-verkossa ja WA:ssa (mahdollisesti jo maksetut retkimaksut palautetaan).

- Söderskärille on venekuljetus (Ludde), jossa paikat täytetään mahdollisimman väljästi. Venekuljetuksen aikana suositellaan kasvomaskin käyttöä!

- Osallistujia muistutetaan pitämään 2 metrin turvaväli (pois lukien samassa taloudessa asuvat).

- Kiikareita, kaukoputkia tai muita välineitä ei lainata oman perheen ulkopuolelle.

- Retkelle saa tulla vain terveenä - lievistäkin oireista on jäätävä kotiin.


Retki on tarkoitettu ensisijaisesti PSLY:n jäsenille sekä heidän perheenjäsenilleen. Alhaisen osallistujamäärän vuoksi retken hinta on tällä kertaa 20 €/hlö (Huom! Maksu suoritetaan PSLY:n tilille FI68 4050 1950 0124 00, ei käteismaksuja).


Ilmoittautumiset sähköpostilla jari.lehtinen (at) borealisgroup.com Ilmoittautumisen yhteydessä kerätään osallistujien nimien lisäksi myös puhelinnumero jäljitettävyyden mahdollistamiseksi (säilytetään 3kk, jonka jälkeen tiedot tuhotaan).


Mukaan omat eväät ja säähän sopiva retkivaatetus. 

EDIT /16.9.2020 retkellä on vielä tilaa YHDELLE!


Syysterveisin,
Jari Lehtinen / PSLY
Puh. 050-3794270

24.03.2024Lintukävely Loviisassa la 30.3.2024
21.03.2024Lintuilta ja FotoFennican Pop-up kiertue Koddervikenillä pe 12.4.2024
18.03.2024Mauri Leivon kuvailta ja "Mökkijärven linnut" -kirjan julkistamistilaisuus 27.3.2024
29.02.2024Sääntömääräinen kevätkokous 14.3.2024 Vårmöte
21.02.2024Kuvapinnarallin 2024 tunnelmia
09.02.2024Pönttötalkoot 24.2.2024
07.02.2024Lintukävely Pappilanmäellä su 18.2.2024
06.02.2024Kuvapinnaralli 17.2.2024
05.02.2024Aspskär-ilta WSOY-talolla 15.2.2024
16.01.2024Pihabongaus viikonloppu 27.-28.1.2024

Siirry arkistoon »