Vuoden lintu 2021 / Pikkutikka ~ Dendrocopos minor ~

22.02.2021

Pikkutikkavuoden tavoitteiden saavuttamiseksi lintuharrastajien keräämä tieto on
ensiarvoisen tärkeää. Toivomme, että alueemme harrastajat innostuvat retkeilemään
pikkutikoille otollisilla alueilla nyt keväällä kun pikkutikat kiikittävät ja rummuttavat
aktiivisesti. Huhtikuu on aktiivisin rummutus- ja kiikityskuukausi koko maassa, mutta jo
maaliskuussa pikkutikat ovat äänekkäästi vauhdissa täällä eteläisemmässä Suomessa.
Alueemme kannan arvioinnissa ja pikkutikan nykytilanteen kuvaamisessa otetaan huomioon
kaikki havainnot pesimäkauden ajalta 1.3.-31.7.2021.
 

Mistä löydän mä pikkutikan?

Peipposen kokoinen pikkutikka löytyy pesimäaikaan lähes poikkeuksetta lehtipuuvaltaisista
paikoista meren/järven rantapöpeliköistä. Pikkutikka pitää leppävaltaisista rantametsistä,
joissa on runsaasti pienikokoista lahopuustoa. Talviaikaan pikkutikat viihtyvät myös
osmankäämi- ja järviruokokasvustoissa. Niitä tavataan toisinaan myös lintujen talviruokintapaikoilla,
vaikka laji ei hakeudukaan ruokinnoille yhtä innokkaasti kuin muut tikkamme. Pikkutikan ääninäytteet
ja etsimisohjeet löydät täältä: BirdLife Suomi | Pikkutikan etsimisohjeet

 

Havainnot vuosilta 2015-2020

Kartassa näkyy kaikki havainnot alueeltamme vuosilta 2015-2020. Suurin osa aiemmista
havainnoista on tehty Porvoosta keskittyen Ruskiksen ja Tolkkisten alueille. On tärkeää sekä
tarkastaa aiemmin havaitut reviirit, että löytää myös uusia pikkutikkapöheikköjä. Mahdollisim-
man todenmukaisen kannanarvion saamiseksi toivomme siis, että käytäisiin myös alueilla,
jotka ovat vähemmän retkeiltyjä mutta olisivat potentiaalisia pikkutikkareviirejä.

 

pikkutikka_kartta_kuva.jpg

 

Miksi jokainen havainto on tärkeä?

Suomen pikkutikkakannan suuruus tunnetaan varsin huonosti: kanta arvioidaan 1 400–5 000 pariksi.
Vuoden lintu -hankkeen yhtenä tavoitteena on nykyisen kannanarvion tarkentaminen. Siihen
luonnollisesti tarvitaan teidän kaikkien havaintoja. Havaintojen (myös nollahavaintojen)
merkitseminen Tiira-lintutietopalveluun on ensisijaisen tärkeää, koska niitä tarvitaan reviirien
arvioinnissa ja pesimäkauden 2021 yhteenvedon tekemisessä. Vuoden linnusta lisää tietoa
BirdLifen sivuilla: BirdLife Suomi | Pikkutikka – vuoden lintu 2021

 

Ohjeet havaintojen merkitsemisestä ja pikkutikkaretkien suunnittelusta tulossa lähiaikoina.
Seuraa siis kotisivujamme sekä Corvus-verkkoa.

 

Antoisaa retkeilykevättä kaikille toivottaen,

Piritta Tanila

PSLY:n pikkutikkavastaava  
piritta.tanila(at)gmail.com

24.03.2024Lintukävely Loviisassa la 30.3.2024
21.03.2024Lintuilta ja FotoFennican Pop-up kiertue Koddervikenillä pe 12.4.2024
18.03.2024Mauri Leivon kuvailta ja "Mökkijärven linnut" -kirjan julkistamistilaisuus 27.3.2024
29.02.2024Sääntömääräinen kevätkokous 14.3.2024 Vårmöte
21.02.2024Kuvapinnarallin 2024 tunnelmia
09.02.2024Pönttötalkoot 24.2.2024
07.02.2024Lintukävely Pappilanmäellä su 18.2.2024
06.02.2024Kuvapinnaralli 17.2.2024
05.02.2024Aspskär-ilta WSOY-talolla 15.2.2024
16.01.2024Pihabongaus viikonloppu 27.-28.1.2024

Siirry arkistoon »