Tolkislandetille staijaamaan!

08.04.2022

Kevätmuutto on viime päivinä vilkastunut ja Tiira on täyttynyt keväisistä muuttohavainnoista. Lintuharrastajat kantavat kaukoputkensa ja kiikarinsa kallioille, pellonpientareille ja muille hyville tarkkailu- eli staijipaikoille. Nyt staijataan! Staijaamisella tarkoitetaan lintujen muuton intensiivistä seurantaa samalta paikalta pidemmän aikaa. Staijata voi pelkillä kiikareilla, mutta kaukoputki on oiva apu.  Myös suomalainen keksintö seipiö tai staijauskeppi auttaa jaksamaan kiikareiden kannattelussa useamman tunnin muutonseurannan aikana.

Järjestämme kevään aikana kaksi yhteisstaijauspäivää Porvoon Tolkislandetilla! Tolkislandet on avohakattu kallio hieman ennen Emäsalon siltaa ja sieltä on esteetön näköala jokaiseen ilmansuuntaan.Päivät ovat avoimia kaikille lintuharrastajille, joten tervetuloa mukaan staijaamaan! Päivän oppaina toimivat Jyrki Lehto, Tobi Malmström (på svenska) sekä Perttu Uotila.

 Huhtikuu: 16.4. klo 09–13. Varapäivä 17.4. klo 09–13

 Toukokuu: 10.5. klo 15–20. Varapäivä 17.5. klo 15–20

Varapäivät ovat todella kurjan sään varalle ja mahdollisesta päivämuutoksesta ilmoitetaan kotisivuilla, Corvus-verkossa sekä Facebook -sivuillamme.

Lähin osoite Tolkkistentie 840, jonka hiekkatien varteen voi jättää ajoneuvot siten, etteivät ne tuki tonteille menevää liikennettä. Tien vasemmalla puolella olevan hallin nurkalta lähtee polku ylös kalliolle. Käveltävää on noin 600 metriä. Valitsethan jalkaan kelin mukaiset kengät, maastossa voi paikoitellen olla vielä liukasta ja märkää. Mikäli tarvitset tarkempia ohjeita staijikallion löytämiseen voit soittaa tai laittaa viestiä Lehdon Jyrkille puh. 0400 978 980.

24.03.2024Lintukävely Loviisassa la 30.3.2024
21.03.2024Lintuilta ja FotoFennican Pop-up kiertue Koddervikenillä pe 12.4.2024
18.03.2024Mauri Leivon kuvailta ja "Mökkijärven linnut" -kirjan julkistamistilaisuus 27.3.2024
29.02.2024Sääntömääräinen kevätkokous 14.3.2024 Vårmöte
21.02.2024Kuvapinnarallin 2024 tunnelmia
09.02.2024Pönttötalkoot 24.2.2024
07.02.2024Lintukävely Pappilanmäellä su 18.2.2024
06.02.2024Kuvapinnaralli 17.2.2024
05.02.2024Aspskär-ilta WSOY-talolla 15.2.2024
16.01.2024Pihabongaus viikonloppu 27.-28.1.2024

Siirry arkistoon »