Tammikuun vesilintulaskenta 1.1.-7.1.2020

29.12.2019

Tammikuun vesilintulaskenta 1.1.-7.1.2020

Tammikuun ensimmäisellä viikolla on tarkoitus laskea kaikki Porvoon seudulla talvehtivat vesilinnut osana koko Suomen ja Euroopan laajuista vesilintukantojen selvitystä. Laskennoilla selvitetään vesilintujen tärkeimpiä talvehtimisalueita sekä talvilevinneisyyden ja -runsauden muutoksia. Tulokset edistävät samalla myös lintuyhdistysten omaa linnustonseurantaa ja -suojelua.

Tavoitteena on, että tärkeimmiksi tiedetyt vesilintupaikkamme tulisivat lasketuksi huolellisesti ja hyvissä olosuhteissa ainakin kertaalleen. Näitä ovat varsinkin ulkosaariston merialueet (Emäsalo, Pellinki, Lehtinen) sekä Loviisan Hästholmenin ja Kilpilahden lauhdevesisulat. Jos merenlahdet pysyvät yhä auki, niin kaikki Kodderin, Porvoonjoen suiston, Isnäsvikenin ja Seitlahden tapaiset vesilintujen kerääntymisalueet olisi tärkeää käydä myös tarkastamassa.

Ohjeita laskentoihin:

- Retkeile vesistöjen äärellä 1.-7.1.2020 ja laske näkemäsi vesilinnut (poikkeus: jos sinulle on TLL-reitti, sillä tehdyt havainnot kelpaavat jo ennen vuodenvaihdetta).

- Laske kaikki näkemäsi vesilinnut laskentapaikan koko näkyvissä olevalta havaintosektorilta.

- Kirjaa havaintosi Tiiraan mahdollisimman pian laskennan jälkeen, jotta muut näkevät missä laskentaa on jo tehty. Voit seurata myös oheisesta kartasta jo laskettuja alueita 

- On tärkeää merkitä Tiiraan myös ”nollapaikat”, jotta muut näkevät missä laskentapisteessä on jo käyty. Tässä kohtaa voi käyttää maalaisjärkeä: ihan jokaista pikkulätäkköä tuskin kannattaa merkitä (vaikka ei siitä erityistä haittaakaan ole), vaan ensisijaisesti sellaiset paikat, joissa porukka yleensä retkeilee (= jonne siis tälläkin kertaa on odotettavissa satunnaisia laskijoita) ja joissa yleensä näkyy vesilintuja. Lisätietoihin on hyvä merkitä, jos vesialue on jäässä.

Havaintojen kirjaaminen Tiiraan:

- Kirjaa kaikki havainnointipaikasta havaitsemasi vesilinnut (mukaan lukien nokikana ja ruokkilinnut) Tiiraan.

- Havainnointipaikaksi merkitään se karttapiste, josta katsoit merelle tai järvelle. Muista merkitä myös havainnointipaikan tarkkuus.

- Valitse linnun tilaksi “p_vll”, joka kertoo, että kyseisestä pisteestä on laskettu kaikki siitä havaitut   paikalliset vesilinnut. Muista merkitä tila kaikkiin pisteestä tehtyihin havaintoihin.

- Jos johonkin pisteeseen ei näy ainuttakaan paikallista vesilintua, kirjaa havainto ”vesilintu 0 p_vll” (lajiksi vesilintu, lukumääräksi 0, tilaksi p_vll).

- Merkitse ainakin isoille parville ja harvalukuisille lajeille myös linnun paikka ja paikan tarkkuus.

- Mikäli yhteen pisteeseen näkyy useita saman lajin suuria parvia, jotka sijaitsevat toisistaan huomattavasti erillään, kannattaa ne kirjata omina havaintoinaan. Tällöin on tärkeää, että havainnoissa on myös kellonaika, joka kertoo parvien näkyneen samaan aikaan.

- Jos samaan pisteeseen näkyy yksi suuri parvi ja lisäksi tätä selvästi pienempiä ryhmiä, merkitään linnun paikaksi isomman parven sijainti. Kun linnut ovat hajallaan isolla alueella, voidaan linnun paikaksi kirjoittaa niiden summittainen keskipiste ja linnun paikan tarkkuudella (esim <1 km) kerrotaan, että linnut olivat hajallaan. Lisätieto-kentässä voi selostaa tarkemmin lintujen sijoittumista.

- Myös sukupuoli- ja ikäjakaumia on hyvä erotella havainnoissa omille riveilleen.

- Jokainen kirjattu havainto, myös nollatieto, on tärkeä!

- Laskennoissa määrätietoisessa muuttolennossa havaitut vesilinnut kannattaa myös kirjata Tiiraan. Niissä EI kuitenkaan saa käyttää “p_vll” tilaa, jota käytetään vain paikallisille linnuille. Lennossa havaitut alueella paikkaa vaihtavat linnut luetaan paikallisiin.

Kannustamme kaikkia jäseniämme retkeilemään ensi viikon aikana aktiivisesti ja osallistumaan vesilintulaskentoihin. Harvoin omien linturetkien tuloksilla on näin paljon ilmiselvää käyttöarvoa. PSLY:n alueen laskentakoordinaattorina toimii Leivon Mauri, jonka puoleen voit kääntyä, mikäli sinulla on lisäkysyttävää.

Leivo Mauri / mauri.leivo(at)gmail.com / 050 436 1819

17.04.2024Muutonseurantaa Tolkislandetilla 28.4. ja 9.5.2024
11.04.2024Linturetki Pikkupernajanlahdelle 20.4.2024
31.03.2024Lintuilta ja FotoFennican Pop-up kiertue Koddervikenillä pe 12.4.2024
24.03.2024Lintukävely Loviisassa la 30.3.2024
18.03.2024Mauri Leivon kuvailta ja "Mökkijärven linnut" -kirjan julkistamistilaisuus 27.3.2024
29.02.2024Sääntömääräinen kevätkokous 14.3.2024 Vårmöte
21.02.2024Kuvapinnarallin 2024 tunnelmia
09.02.2024Pönttötalkoot 24.2.2024
07.02.2024Lintukävely Pappilanmäellä su 18.2.2024
06.02.2024Kuvapinnaralli 17.2.2024
05.02.2024Aspskär-ilta WSOY-talolla 15.2.2024
16.01.2024Pihabongaus viikonloppu 27.-28.1.2024
09.01.2024Lintukävely Lapinjärvellä su 21.1.2024
09.11.2023Sääntömääräinen syyskokous 23.11.2023
08.11.2023IP-ralli 6.12.2023
25.09.2023Retkiterveisiä Söderskäriltä!
22.09.2023EuroBirdwatch Lehtisessä lauantaina 30.9.2023
12.09.2023PSLY järjesti siivoustalkoot Långörenillä 9.9.2023
28.08.2023Valkoposkihanhilaskennat 2.-3.9.2023
20.08.2023Syysretki Söderskärille lauantaina 23.9.2023
16.08.2023ILO-ralli 2023 / 16.9.2023
11.08.2023Syysmuuton seurantapäivä 16.9.2023 Lapinjärvellä
23.05.2023Merimetson paikallisseurantahanke PSLY:n merialueella
09.05.2023Lasten ja nuorten lintukävely Sikosaaressa 18.5.2023
08.05.2023ARKTIKA-retki Luontosaari Lehtiseen 20.5.2023
08.05.2023Linturetki Pikkupernajanlahdelle 20.5.2023
30.04.2023ALLI on laskettu vesille!
24.04.2023Yhteisstaijauksia Tolkislandetilla keväällä 2023!
23.04.2023Linturetki Pikkupernajanlahdelle 29.4.2023
11.04.2023Lintuilta ja FotoFennican Pop-Up kiertue to 13.4.2023
07.04.2023Kevätmuuton seurantaa 10.4.2023 Loviisassa!
06.04.2023Ruskiksen niittotalkoot 5.4.2023
21.03.2023SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 30.3.2023
26.02.2023Lintukävely Pappilanmäellä 26.2.2023
18.02.2023Pönttötalkoot 18.2.2023
14.02.2023Kuvapinnarallin 2023 tulokset
11.02.2023Kuvapinnaralli 11.2.2023
30.01.2023Kaupunkilintulaskenta 29.1.2023 / Tulokset
28.01.2023Pihabongaus viikonloppu 28.-29.1.2023
26.01.2023Lintukosteikkojen tila / to 26.1.2023
21.01.2023Lintukävely Lapinjärven kylätaajamassa 21.1.2023
11.11.2022IP-ralli 2022
23.10.2022Joutsenbongaus 29.-30.10.2022
21.10.2022SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 10.11.2022
11.10.2022Lasten ja nuorten syysretki Pyhtään lintuhoitolalle 22.10.2022
23.09.2022EuroBirdwatch 2022 / Syysretki Lehtisen saareen 1.10.2022
21.09.2022ILO-ralli (Iitti-Lapinjärvi-Orimattila-ralli) 24.9.2022
13.09.2022Syysmuuton seurantapäivä Lapinjärvellä 17.9.2022
04.09.2022Syysretki Söderskäriin 18.9.2022
30.08.2022Osallistu valkoposkihanhilaskentoihin 3-4.9.2022!
22.08.2022Vuoden lintuyhdistys juhli 60-vuotisuuttaan
21.08.202260-lajia JUHLARALLI / TULOKSET
04.08.2022Lehdistötiedote paikallislehdille / Malttia kyyhkynmetsästykseen
06.07.202260-lajia JUHLARALLI 20.8.2022 klo 06.00 alkaen
27.06.2022Porvoon Seudun Lintuyhdistyksen 60-vuotisjuhla
07.06.2022Yhteistyönä linnunpönttöjä koululle ja päiväkotiin!
17.05.2022TORNIT TUTUKSI -kiertue ja ARKTIKA-retki Luontosaari Lehtiseen 21.5.2022!
15.05.2022TORNIT TUTUKSI -kiertue / Kylänpäänjärven lintutorni ti 17.5.2022 klo 17:00-19:00
13.05.2022TORNIT TUTUKSI -kiertue / Bosgårdin lintulava la 14.5.2022 klo 08?10
10.05.2022TORNIT TUTUKSI -kiertue / Gammelbyviken, Baggnäsin torni ke 11.5.2022 klo 17?19
03.05.2022TORNIT TUTUKSI -kiertue / Lillängarna, Haravankylän lintutorni, to 5.5.2022 klo 17-19
28.04.2022TORNIT TUTUKSI -kiertue / Lapinjärven lintutorni la 30.4.2022 klo 09:00-11:00
24.04.2022TORNIT TUTUKSI -kiertue / Ruskis, Sikosaaren lintutorni 26.4.2022 klo 17
10.04.2022TORNIT TUTUKSI -kiertue ja FOTOFENNICAN POP UP / Koddervikenin lintutorni 12.4.2022 klo 17?19!
08.04.2022Tolkislandetille staijaamaan!
06.04.2022Kesäduuniin PSLY:lle
30.03.2022TORNIT TUTUKSI -kiertue / Lakasalmen (Killingön) lintutorni 3.4.2022
28.03.2022TORNIT TUTUKSI- kiertue / Sävträskin lintutorni 2.4.2022
27.03.2022TORNIT TUTUKSI -kiertue
23.03.2022SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 31.3.2022
06.03.2022PÖLLÖRETKI 11.3.2022
27.02.2022UUSI LINTUATLAS alkoi - osallistu sinäkin!
08.02.2022Kaupunkilintulaskennat 2021 - 2022
23.01.2022Retkikertomus Lapinjärven lintukävelyltä
22.01.2022Pihabongaus viikonloppu 29.1.-30.1.2022
20.01.2022Porvoonjoen suiston linnustoselvitys syksyllä 2021
07.01.2022LINTUKÄVELY LAPINJÄRVEN KYLÄTAAJAMASSA
26.11.2021Yhdistysretki Pyhtään lintuhoitolalle 19.12.2021
22.11.2021IP-ralli 2021 tulokset
11.11.2021Tiiran jatkokurssi 30.11.2021 alken klo 18:30
09.11.2021Pslyn ajankohtaiset suojeluasiat
09.11.2021Talviruokintakausi Tolkkisten tikkametsässä on aloitettu
08.11.2021Linnustoselvitykset Teutjärvellä ja Porvoonjoen suiston alueella
27.10.2021SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 4.11.2021
07.10.2021LUENTO LINTUJEN RENGASTUKSESTA 26.10.2021
26.09.2021Syysretki Lehtisen saareen 3.10.2021
11.09.2021ILO-ralli (Iitti-Lapinjärvi-Orimattila-ralli) 25.9.2021
26.08.2021Syysmuuton seurantapäivä Lapinjärvellä 11.9.2021
25.08.2021Kanteleen arotaskusta odotettu laji Pslylle
19.08.2021POP-UP tapahtuma Koddervikenin lintutornilla ma 23.8.2021
10.08.2021Punakottaraisesta uusi laji PSLY:n lajilistalle
28.06.2021Keisarikotka vieraili alueellamme
02.06.2021Yölaulajaretki 4.-5.6.2021 alkaen klo 22:00
19.05.2021Linturetki Luontosaari Lehtiseen la 29.5.2021
08.05.2021ARKTIKA-retki Virolahdelle la 22.5.2021
07.05.2021ALLI:n kasteseremonia to 13.5.2021 klo 18:00
05.05.2021Bosgårdissa on nyt lintulava
25.04.2021Pslyn logotuotteita
23.03.2021Sääntömääräinen kevätkokous 8.4.2021
15.03.2021Pikkutikka Reviirilöytäjä-kilapilu / SÄÄNNÖT

Näytä lisää »