Porvoon kaupunkilintulaskenta

Porvoon kaupunkilintulaskenta on yksi maamme vanhimpia lintulaskentoja, sillä sitä on järjestetty jo vuodesta 1973 lähtien. Laskennat suoritetaan aina tammi-helmikuun vaihteessa tarkoituksena kartoittaa kaupungissa talvehtivat linnut. Laskenta-alue on Porvoon keskustan alue laskennan jakaantuessa kahdeksaan kaupunginosaan: Näsi, Jernböle, Pappilanmäki, Keskusta, Joonaanmäki, Kevätkumpu I, Kevätkumpu II-III sekä Tarmola.

Alkuvuosina ja aina 90-luvun alkupuolelle asti laskentoja koordinoi Lasse Härö. Torbjörn West otti vetovastuun muutamaksi vuodeksi, ja vuodesta 1997 lähtien laskentoja on koordinoinut Rolf Friberg (yhteystiedot sivulla "Toimihenkilöt" täällä). Mikäli tunnet kiinnostusta osallistua kaupunkilintulaskentaan, ota rohkeasti yhteyttä.

Laskennan tuloksia seuraamalla voi tehdä johtopäätöksiä eri kaupunkilintulajien kannankehityksestä. Tarpeen vaatiessa voidaan jopa ryhtyä toimenpiteisiin jonkin tietyn lajin elinolojen parantamiseksi, esim. pönttöjä tai ruokintoja lisäämällä.

Laskennoissa on havaittu yhteensä 58 lajia. Keskimäärin havaitaan 28 lajia. Vähiten lajeja on havaittu 1975 ja 1976, vain 20 lajia. Eniten lajeja havaittiin 2001, jolloin listoille päätyi 38 lajia.

Laskentojen keskiarvo on 4 550 lintuyksilöä. Suurin yksilömäärä, 19 169, havaittiin marjalintutalvena 2003. Silloin räksä- ja tilhiparvet melkein pimensivät taivaan! Heikoimpana vuonna, 1988, kirjattiin tilastoihin vain noin kahdeksasosa ennätysmäärästä, eli 2 558 yksilöä. Mainittakoon että ennätysvuoden 2003 lisäksi vain kerran on päästy yli 10 000 rajan, nimittäin 1999 laskettiin 10 594 yksilöä.

Vain yhdeksän lajia on havaittu joka laskennassa, nimittäin kesykyyhky, harakka, varis, sini- ja talitiainen, varpunen, viherpeippo, punatulkku ja keltasirkku. Käpytikka puuttui ainoastaan vuonna 1991.

Sivun alalaidassa on koottuna laskentatuloksia - yksittäisten vuosien tuloksia, vuosikymmenten koosteita sekä koko aikasarjan kooste. Näistä voi nähdä muutoksia linnustossa vuosikymmenten aikana, kuten alla olevat kuvaajat esimerkein osoittavat.

Pikkuvarpunen on runsastunut ylivoimaisesti eniten, ja nykyään pikkuvarpusia tavataan noin 250-kertainen määrä 70-luvun puoliväliin nähden; kun 1973-1977 laskettiin koko alueelta vuosittain vain pari kolme pikkuvarpusta, niin nykyään niitä lasketaan yli 500. Mustarastas on myös runsastunut voimakkaasti (indeksi lähes 100); kun 70-luvun puolivälissä alueella talvehti vuosittain vain noin yksi mustarastas, niin nyt niitä on noin 100. Seuraavaksi eniten runsastuneita ovat närhi, naakka, sinitiainen sekä käpytikka. Esim. sinitiaisia lasketaan nykyään vuosittain noin 14 kertainen määrä, noin 400, verrattuna 70-luvun puoliväliin, jolloin laskettiin vuosittain vain noin 30 sinitinttiä.

Pikkuvarpusen vastakohtana varpunen on vähentynyt eniten. Kun 70-luvun puolivälissä varpusia laskettiin vuosittain noin 1300, on niitä nyt enää noin kahdeskymmenesosa tästä (indeksi 0,05), noin 65. Millään muulla lajilla ei ole näin dramaattista vähenemistä. Mielenkiintoista on myös huomata, että variksia ei ole nyt yhtään enempää kuin 70-luvun puolivälissä, pikemminkin hieman vähemmän. Samoin kesykyyhkyjen määrä on vähentynyt verrattuna 70-luvun puoliväliin (indeksi 0.51). Kun sinitiaisen indeksi oli 14, niin talitiaisen indeksi on vain vajaa 2. Talitiaisia laskettiin 70-luvun puolivälissä laskettiin vuosittain noin 400 ja nykyään tuplasti eli noin 800.
Tuloksia ja tilastoja: