Kuvapinnaralli
PSLY:n rallitoimikunta on alkanut järjestämään vuosittaista kuvapinnarallia. Rallipäivä on helmikuussa, yleensä lauantaina ("säävaraus"), ja ralliaika on auringon noususta auringon laskuun. Rallin purku järjestetään rallia seuraavana päivän iltana, siis yleensä sunnuntaina, klo 18.00 alkaen. Purku järjestetään etäyhteydellä (Google meet alustalla).
Ensimmäisessä rallissa vuonna 2023 pinnan sai joko kuvasta/videosta tai videon äänitteestä tunnistettavasta lintulajista. Koska äänten esittäminen ja tunnistaminen osoittautui etäyhteydellä haastavaksi, vuoden 2024 rallissa hyväksyttiin laji ainoastaan kuvasta tunnistetusta lintulajista (kuva tai video).
Epätarkastakin kuvasta voi erottaa tunnistettavasti tutun linnun hahmon - varpuspöllö! (kuva Jari Lehtinen).
Kuvapinnarallissa ei ole tarkoituksena saada laadukkaita kuvia, vaan riittää että lintulaji on kuvasta tunnistettavissa.
Tähän voi riittää pelkkä linnun lajityypillinen hahmo eli linnun habitus, vaikka itse kuva olisikin epätarkka tai tarkennus on osunut kuvassa väärään kohtaan. Samoin kaukaakin otetusta kuvasta voi saada "croppaamalla" esiin tunnistettavan lajin.

Kaukaakin otetusta kuvasta voi "cropata" tunnistettavan linnun hahmon - isolepinkäinen! (kuva Jari Lehtinen).
Kuvapinnaralliin on helppo osallistua, ja siinä voi todistetusti harrastelijakin pärjätä "ammattikuvaajille"! :-)
Aiempia rallituloksia:
Kuvapinnarallin säännöt:
- Ralliaika sovittuna helmikuun rallipäivänä auringonnoususta auringonlaskuun. Tarkat kellonajat voit tarkistaa esimerkiksi ilmatieteen laitoksen sivuilta.
- Rallialue on PSLY:n toimialue.
- Osallistua voi kuvausvälineellä (puhelin, kamera, videokamera, digi-/phonescoping).
- Pisteen saa kustakin tunnistettavasta lajista, josta on taltioitu kuva tai video.
- Samassa kuvassa tai videossa voi olla useampi laji.
- Kukin lajitallenne pitää olla yleisesti hyväksyttävissä. Tarvittaessa äänestetään.
- Kisaan voi osallistua yksin tai joukkueena, mutta kukin on kisassa mukana yksilönä.
- Rallisäännöt ovat liikkumisrajoitusten osalta samat kuin IP-rallissa.
- Atrapin käyttö on sallittua kaikkialla, kuitenkin vain matkien tai soittamalla ääntä puhelimen kaiuttimelta - erillisten kaiuttimien käyttö on kiellettyä.
Peruslajit
- Sinisorsa
- Merikotka
- Kalalokki
- Harmaalokki
- Merilokki
- Kesykyyhky
- Käpytikka
- Mustarastas
- Talitiainen
- Sinitiainen
- Hömötiainen
- Töyhtötiainen
- Kuusitiainen
- Närhi
- Harakka
- Naakka
- Varis
- Korppi
- Varpunen
- Pikkuvarpunen
- Viherpeippo
- Punatulkku
- Keltasirkku