Valkoposkihanhilaskennat 2.-3.9.2023

28.08.2023

BirdLifen ja Suomen ympäristökeskuksen perinteiset valkoposkihanhilaskennat järjestetään tänä vuonna viikonloppuna 2-3.9.2022. Kannustamme kaikkia harrastajia retkeilemään tuolloin valkoposkihanhien suosimilla alueilla ja ilmoittamaan havaintonsa Tiiraan. Meillä pesivien valkoposkihanhien kantaa on seurattu syyslaskennoissa vuodesta 2008 alkaen.

Laskenta ajoittuu siis viikonlopulle 2.-3.9., mutta otollisin aika laskennalle PSLY:n alueella olisi lauantaiaamu 2.9.. Tällöin vapot lasketaan Tringankin alueella (klo 7.30-9.30), jolloin vältytään mahdollisesti siirtyilevien hanhien laskemiselta uudelleen. Aiempien kokemusten mukaan alueemme merkittävimmät valkoposkikertymät ovat rannikon tuntumassa ja sielläkin lähinnä läntisillä osilla (Ilolanjoen/Porvoonjoen paikkeilta Sipoon rajalle), eli varsinkin nämä alueet olisi hyvä kartoittaa.

Kannattaa jo nyt ilmoitella Tiirassa havaitsemiaan valkoposkihanhia, sekä pelloilla ruokailevia että vesialueilla lepäileviä/yöpyviä parvia. Näitä tietoja voi sitten hyödyntää ja tarvittaessa niillä voi täydentää laskennan tuloksia. Kenties helpoin tapa laskea alueen vapot olisi yhyttää ne aikaisin aamulla yöpymispaikoiltaan ennen ruokailupaikoilleen siirtymistä (tällaisia yöpymispaikkoja on aiemmin ollut esim. Ruskiksella sekä Tolkkisten ympäristössä).

Viimeisen viikon ajalta on Tiirassa havaintoja noin 300-400 linnun parvista pelloilla Blinkanissa ja Kiialassa sekä merellä Sillvikissä. Kaikki tällaiset havainnot ensi viikolta sekä erityisesti viikonlopulta 2.-3.9. olisivat hyödyllisiä. Lintuja ei tarvitse laskea yksitellen, vaan parven koon voi arvioida esim. 20 tai 50 linnun ”nipuissa”.

Ohjeita valkoposkihanhilaskennasta on koottu BirdLifen sivuille, mutta lyhyesti havaintojen ilmoittamisessa on tärkeää että lintujen määrän lisäksi:

  • Ilmoitat sekä havainnoijan paikan että lintujen paikan.
  • Ilmoitat kellonajan, milloin olet havainnoinut sekä lintujen mahdollisen saapumisen tai poistumisen ajankohdan ja suunnan.
  • Merkitset linnun tilaksi paikallinen, mikäli linnut lepäilevät tai ruokailevat. Lennosta havaituista hanhista kirjataan tila-kenttään lentosuunta.
  • Ilmoita myös, mikäli et havaitse valkoposkihanhia sellaisella alueella, jolla niitä usein on. Tämä tapahtuu kirjaamalla lintujen lukumääräksi nolla.

Havainnot on hyvä kirjata Tiiraan saman tien helpottamaan laskennan koordinointia, mutta joka tapauksessa viimeistään maanantaina 4.9.

Vapoterveisin,

 Jari Lehtinen

PSLY Aluevastaava

25.09.2023Retkiterveisiä Söderskäriltä!
22.09.2023EuroBirdwatch Lehtisessä lauantaina 30.9.2023
12.09.2023PSLY järjesti siivoustalkoot Långörenillä 9.9.2023
28.08.2023Valkoposkihanhilaskennat 2.-3.9.2023
20.08.2023Syysretki Söderskärille lauantaina 23.9.2023
16.08.2023ILO-ralli 2023 / 16.9.2023
11.08.2023Syysmuuton seurantapäivä 16.9.2023 Lapinjärvellä
23.05.2023Merimetson paikallisseurantahanke PSLY:n merialueella
09.05.2023Lasten ja nuorten lintukävely Sikosaaressa 18.5.2023
08.05.2023ARKTIKA-retki Luontosaari Lehtiseen 20.5.2023

Siirry arkistoon »