Kuvapinnarallin 2024 tunnelmia

21.02.2024

PSLY:n toinen kuvapinnaralli kisattiin lauantaina 17.2.2024. Kuvapinnarallissa oli tarkoituksena kuvata tai videoida jokainen havaittu lintulaji. Kukin kuvasta tunnistettavissa oleva lintulaji antaa yhden "pinnan”. Ensimäisestä rallista poiketen ei tällä kertaa hyväksytty äänitteitä, sillä niiden esittäminen osottautui viime kerralla haastavaksi.

Keliolosuhteet olivat tällä kertaa varsin vaikeat. Öinen vesisade kylläkin lakkasi aamusta muuttuen tihkusateeksi ja lumikuuroiksi, mutta tuo öinen sade oli tehnyt sivuteiden pinnat erittäin jäisiksi ja käsittämättömän liukkaiksi. Esimerkiksi tämän kirjoittaja ajoi heti aamulla Myrskylästä Porlammille, eikä ollut ennen kokenut mitään noin liukasta tieosuutta (vain nastarenkaat ja neliveto mahdollistivat jatkamisen rallissa... :-o).

Auringonnoususta auringonlaskuun kestääneeseen kuvapinnaralliin lähti mukaan seitsämän kilpailijaa, ja rallin aikana dokumentoitiin 48 lajia, eli kaikki 23 peruslajia sekä lisäksi 25 huutolajia. Tämä on selvästi alempi määrä kuin edellisvuoden hurja 59 lajia (23 + 36), joka menossa oleva kova talvi huomioiden on luonnollista. Siitä huolimatta ralliin saatiin edellisvuoteen nähden viisi uutta lajia (laulujoutsen, hiiripöllö, harmaapäätikka, pähkinänakkeli ja järripeippo).

Päivän erikoisin havainto oli kaksi pohjoiseen toitottaen muuttanutta laulujoutsenta, todellisia kevään airueita, jotka havaittiin ja hyväksyttävästi kuvattiin ässälajiksi Hermannisaaren kärjestä. Myöskään Loviisan ydinvoimalan sulalta kuvattuja harmaahaikaroita ja useita vesilintulajeja ei muualta havaittu. Kaksi kilpailijaa onnistui kuvaamaan myös soivan metson!

Kuvapinnaralli_Laulujoutsen_Rolf_Friberg.jpg

Laulujoutsenet yllättivät toitottaen kevättä (kuva Rolf Friberg).

Mutta kilpailussa pärjäsi ihan hyvin tavallisillakin lajeilla, kunhan niitä vain onnistui kuvaamaan riittävän monta. Ässälajeja (vain yksi henkilö kuvannut lajin tunnistettavasti) olivat niinkin tavanomaiset lajit kuin varpushaukka, hippiäinen ja vihervarpunen, eikä järripeippoa tai isolepinkäistäkään löytynyt kuin kahden kilpailijan otoksista. Ässälajeja kertyi yhteensä 7, yllä mainittujen lisäksi hiiripöllö, punarinta ja pähkinänakkeli.

Purkutilaisuus pidettiin etänä Google meet alustalla vasta sunnuntai-iltana klo 18 alkaen, jotta kaikilla oli hyvin aikaa tyhjentää muistikortit ja muokata kuvamateriaali esittämistä varten. Käytännössä tämä tarkoittaa esim. pimeänä päivänä otettujen tummien kuvien "avaamista" valottamalla nitä lisää, tai kaukaa otetun kuvan "croppaamista" niin että lintu saadaan tunnistettavaksi. 

Kuvapinnaralli_Kyhmyjoutsen_Risto_Suksi.jpg

Voimalaitoksen sulalta kuvattiin kaukaa mutta tunnistettavasti kyhmyjoutsen (kuva Risto Suksi).

Kuvapinnarallissa ei ole kyse varsinaisesti valokuvaustaidoista, vaan muutamaa hyvää lintukuvaa tärkeämpää onkin saada monta tunnistettavaa lintukuvaa - kuvanlaadulla ei ole väliä. Tälläkin kertaa purkutilaisuudessa kuultiin hyväntahtoista ja leikkimielistä naljailua, kun kilpailijat vuorollaan esittivät "omaperäisiä" kuvia esimerkiksi närhestä (vai oliko naakka?), tukkasotkasta (vai oliko telkkä?) tai merikotkasta (vai oliko pilkkijä?).

Kuvapinnaralli_Teeri_Veera_Stromberg.JPG

Tästä kuvasta tunnistettiin kanalintu - teeri! (kuva Veronica Strömberg).

Kaikki 23 peruslajia löytyivät vain yhdeltä kilpailijalta, mm. närhen tuottaessa päänvaivaa useammalle kuvaajalle. Peruslajien jälkeen läpikäydyistä huutolajeista kertyi kilpailijoille lisäpinnoja kuudesta lajista aina viiteentoista lajiin asti. Yhteensä eri huutolajeja oli siis 25. Huutolajeista tikli ja upiainen löytyivät kaikkien kilpailijoiden kuvista.

Rallin voittotulos oli tällä kertaa yhteensä 38 lajia (23 + 15), joka on "vain" 3 lajia vähemmän kuin viime vuonna. Toiseen sijaan riitti 34 lajia, ja kolmas sija irtosi 32 lajilla.

Ralliin osallistuneet pitivät kilpailua mukavan leppoisana ja purkutilaisuutta hauskana, joten eiköhän tästä saada uusi perinne aluilleen. Valokuvien esittäminen ja lajien tunnistaminen sujui purussa kaikilta erittäin hyvin, kunhan kuvia oli tarvittaessa hieman käsitelty lintujen tunnistamiseksi (esim. valotettu lisää tai "cropattu" lintu suuremmaksi). Lintujen tunnistamisen kannalta kuvakokoa ei kannata pienentää turhan paljoa. Peruslajit ja huutolajit kannattaa laittaa omiin kansioihin, ja vielä nimetä peruslajien kuvatiedostot siten (esim. juokseva numero nimen alkuun) että kuvat voi esittää lajijärjestyksessä.

Rallin tarkemmat tulokset löytyvät PSLY:n kotisivuilta kuvapinnarallin omasta osiosta täältä.

01.09.2026Syysretki Söderskärille su 27.9.2026
25.08.2026PSLY:n retki Hankoon la 19.9.2026
23.08.2026Syysmuuton seurantapäivä Lapinjärvellä 12.9.2026
10.08.2026Kilpailu PSLY:n seuraavasta uudesta lintulajista ratkesi
27.06.2026Tervapääsky - vuoden lintu!
07.05.2026Linturetki Bosgårdiin ja Pikkupernajanlahdelle 6.6.2026
06.05.2026Arktika-retki Luontosaari Lehtiseen la 23.5.2026
05.05.2026Lintuopastusta Ruskiksen lintulavalla la 16.5.2026
27.04.2026Arktika-retki Virolahdelle la 16.5.2026
14.04.2026Lintutapahtuma Pukkilan Kanteleella la 25.4.2026
03.04.2026Torniopastuksia Ruskiksella viikoilla 17-21/2026
30.03.2026Linturetki Bosgårdiin ja Pikkupernajanlahdelle 18.4.2026
19.03.2026Lintuilta ja FotoFennican Pop-up kiertue Koddervikenillä ke 15.4.2026
08.03.2026Osallistu 100 lintulajia haasteeseen!
05.03.2026Kuvailta 25.3.2026
22.02.2026Sääntömääräinen kevätkokous 18.3.2026 Vårmöte
17.02.2026Kuvapinnarallin 2026 tunnelmia
08.02.2026Pönttötalkoot 7.3.2026
07.02.2026Lintukävely Pappilanmäellä la 28.2.2026
26.01.2026Kuvapinnaralli 14.2.2026
15.01.2026PSLY:n tapahtumakalenteri
08.01.2026Pihabongausviikonloppu 24.-25.1.2026
04.01.2026Lintukävely Lapinjärvellä la 17.1.2026
02.01.2026Kilpailu PSLY:n seuraavasta uudesta lintulajista käynnissä
31.12.2025Osallistu Euroopan laajuiseen vesilintulaskentaan 1.-7.1.2026
01.12.2025Veikkaa PSLY:n alueen seuraavaa uutta lintulajia!
16.11.2025XXXI IP-ralli 6.12.2025
15.11.2025Syyskokouksen 6.11.2025 kuulumisia
05.11.2025PSLY:n kummiselkälokki sai nimekseen Tove
16.10.2025BirdLife hoitaa jäsenrekisteriämme - Onhan sähköpostiosoitteesi ajan tasalla?
06.10.2025Sääntömääräinen syyskokous 6.11.2025
16.09.2025EuroBirdwatch Luontosaari Lehtisessä siirretty su 5.10. -> la 4.10.2025
16.09.2025Syysretki Söderskärille lauantaina 4.10.2025
04.09.2025PSLY:n retki Hankoon 27.9.2025
28.08.2025Bosgårdin lintulava
21.08.2025Syysmuuton seurantapäivä Lapinjärvellä 13.9.2025
21.04.2025Arktika-retki Luontosaari Lehtiseen 17.5.2025
20.04.2025Muutonseurantaa Tolkislandetilla 11.5. ja 14.5.2025
26.03.2025Lintuilta ja FotoFennican Pop-up kiertue Koddervikenillä pe 11.4.2025
25.03.2025Lintukävely Loviisassa la 5.4.2025
21.02.2025Sääntömääräinen kevätkokous 20.3.2025 Vårmöte
20.02.2025Porvoonkorpi-ilta ja metsäaiheinen kuntavaalipaneeli 18.3.2025
19.02.2025Linturetki nuorille la 15.3.2025 - SIIRRETTY MYÖHEMMÄKSI!!!
18.02.2025Pönttötalkoot la 1.3.2025
13.02.2025Koululaisten lintukävelyt Porvoossa
12.02.2025Kuvapinnarallin 2025 tunnelmia
13.01.2025Kuvapinnaralli 8.2.2025
12.01.2025Pihabongausviikonloppu 25.-26.1.2025
11.01.2025Asuntomessut Porvoonkorvessa
29.12.2024Lintukävely Lapinjärvellä la 18.1.2025
11.11.2024XXX IP-ralli 6.12.2024
30.10.2024Tinttitaival Humlassa 26.10.2024
24.10.2024Sääntömääräinen syyskokous to 14.11.2024 klo 18.30 alkaen
11.09.2024EuroBirdwatch Tolkislandetilla 5.10.2024
05.09.2024Syysretki Söderskärille lauantaina 28.9.2024
24.08.2024Syysmuuton seurantapäivä Lapinjärvellä 21.9.2024
16.06.2024PSLY:n kesäjuhla 23.8.2024
04.06.2024Yölaulajaretki Pukkilan Kanteleelle 7.6.2024
23.05.2024Lasten lintukävely Sikosaaressa 4.6.2024
12.05.2024Arktika-retki Luontosaari Lehtiseen 25.5.2024
07.05.2024Linturetki Pikkupernajanlahdelle 18.5.2024
23.04.2024Kevään suuri lintuviikonloppu 4.-5.5.2024
17.04.2024Muutonseurantaa Tolkislandetilla 28.4. ja 9.5.2024
11.04.2024Linturetki Pikkupernajanlahdelle 20.4.2024
31.03.2024Lintuilta ja FotoFennican Pop-up kiertue Koddervikenillä pe 12.4.2024
24.03.2024Lintukävely Loviisassa la 30.3.2024
18.03.2024Mauri Leivon kuvailta ja "Mökkijärven linnut" -kirjan julkistamistilaisuus 27.3.2024
29.02.2024Sääntömääräinen kevätkokous 14.3.2024 Vårmöte
21.02.2024Kuvapinnarallin 2024 tunnelmia
09.02.2024Pönttötalkoot 24.2.2024
07.02.2024Lintukävely Pappilanmäellä su 18.2.2024
06.02.2024Kuvapinnaralli 17.2.2024
05.02.2024Aspskär-ilta WSOY-talolla 15.2.2024
16.01.2024Pihabongaus viikonloppu 27.-28.1.2024
09.01.2024Lintukävely Lapinjärvellä su 21.1.2024
09.11.2023Sääntömääräinen syyskokous 23.11.2023
08.11.2023IP-ralli 6.12.2023
25.09.2023Retkiterveisiä Söderskäriltä!
22.09.2023EuroBirdwatch Lehtisessä lauantaina 30.9.2023
12.09.2023PSLY järjesti siivoustalkoot Långörenillä 9.9.2023
28.08.2023Valkoposkihanhilaskennat 2.-3.9.2023
20.08.2023Syysretki Söderskärille lauantaina 23.9.2023
16.08.2023ILO-ralli 2023 / 16.9.2023
11.08.2023Syysmuuton seurantapäivä 16.9.2023 Lapinjärvellä
23.05.2023Merimetson paikallisseurantahanke PSLY:n merialueella
09.05.2023Lasten ja nuorten lintukävely Sikosaaressa 18.5.2023
08.05.2023ARKTIKA-retki Luontosaari Lehtiseen 20.5.2023
08.05.2023Linturetki Pikkupernajanlahdelle 20.5.2023
30.04.2023ALLI on laskettu vesille!
24.04.2023Yhteisstaijauksia Tolkislandetilla keväällä 2023!
23.04.2023Linturetki Pikkupernajanlahdelle 29.4.2023
11.04.2023Lintuilta ja FotoFennican Pop-Up kiertue to 13.4.2023
07.04.2023Kevätmuuton seurantaa 10.4.2023 Loviisassa!
06.04.2023Ruskiksen niittotalkoot 5.4.2023
21.03.2023SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 30.3.2023
26.02.2023Lintukävely Pappilanmäellä 26.2.2023
18.02.2023Pönttötalkoot 18.2.2023
14.02.2023Kuvapinnarallin 2023 tulokset
11.02.2023Kuvapinnaralli 11.2.2023
30.01.2023Kaupunkilintulaskenta 29.1.2023 / Tulokset

Näytä lisää »